top of page

YRITYSKAUPAT

Yrityskaupat


Yrityskaupassa yrityksen osakekanta, liiketoiminta, tai osa siitä myydään.


Yleensä myytävä yritys/ tai sen osa laitetaan julkiseen myyntiin, jossa ostajaehdokkaat pääsevät rajoitetusti tutustumaan myynissä olevaan kokonaisuuteen.

 

Myynnin syynä voi olla sukupolvenvaihdos, sairastuminen, eläköityminen tai yksinkertaisesti toiminnan fokuksen muuttaminen eri osa-alueelle.


Yrityskauppojen onnistumisen edellytyksenä on että myytävästä yrityksestä on kerrottu oikeat ostajaa kiinnostavat tiedot, hinta-arvio on realistinen ja myyntiä hoitaa taho joka nauttii ostajan luottamusta.
Arvioimme yhdessä realistisen hintapyynnön yrityksestäsi ja hoidamme myynti-ilmoituksen laadinnan sekä tarvittavan dokumentaation kaupan toteutumiseksi.

 

Palkkiomme muodostuu maksettavaksi vasta kun yrityksesi kaupat on hoidettu maaliin. Näin maksat vain saaduista tuloksista.

Koska olemme vahvasti markkinointiin ja yritysmanagerointiin keskittynyt asiantuntijaorganisaatio meillä on kyky ymmärtää asiakkaan tarpeet ja tuoda liiketoiminnasta oikeat asiat esille kiinnostuksen herättämistä varten.

 

Autamme myös arvioimaan yrityskaupoista seuraavia verovaikutuksia, jotta osaat valita oikean tavan myydä toiminta sekä ajoittaa sen oikein verohyötyjen maksimoimiseksi.


Lisäksi meiltä on saatavissa “myyntikuntoon”- paketti jossa yrityksen imago faceliftataan (mm: uudet kotisivut, uusi logo, yritysesittely) ja käydään yrityksen kirjanpito läpi. Tämä helpottaa huomattavasti yrityksen myyntiä ja tekee sen brändistä nykyaikaisen.

 

Tarvitsetko apua yrityksesi myynissä?


Hoidamme vuosien kokemuksella kaikki yrityskaupat.

Tule keskustelemaan kanssamme, kartoitustapaaminen on aina ilmainen!

Huom. sivuston sisältö ei ole lainopillista neuvontaa. Emme vastaa mahdollisista aiheutuvista vahingoista.

bottom of page